Tapahtumat:
Syksyn konsertit:
- Klassisen musiikin konsertti
la 25.9. klo 16 Kulttuurikeskus
- Pikkujoulukonsertti yhteistyössä Iltalypsyn kanssa la 4.12 esiintyjänä
Four Leaves, lisäksi tunnelmamusiikkia ruokailuun
#####################
9.2.2010 Sibeliuksen musiikki valloitti Kiuruveden 9.2.-10.2.2010
Sellotaiteilija Jussi Makkonen ja pianotaiteilija Rait Karm palasivat konsertoimaan Kiuruvedelle helmikuussa 2010. Sibelius –duon konsertti tammikuussa 2009 Kiuruvedellä sai myös hyvin innostuneen vastaanoton ja tämänkertainen vierailu sai liikkeelle poikkeuksellisen suuren yleisön. Taiteilijat pitivät Kiuruvedellä kahden päivän aikana kaikkiaan 6 koulukonserttia, yleisönä kaikki kunnan toista tuhatta peruskoululaista. Yleisölle avoimen konsertin taiteilijat pitivät Kiurusalissa tiistai-iltana. Koulukonserteissa kuultiin Sibeliuksen tunnetuimpia sävellyksiä ja iltakonsertissa yleisö sai kuulla Sibeliuksen musiikin lisäksi myös Viron kansallissäveltäjän Heino Ellerin kauneimpia sävellyksiä. Kiuruveden konsertit olivat osa Konserttikeskuksen ( www.konserttikeskus.fi) järjestämää duon kotimaan kiertuetta, jolla taiteilijat esiintyvät kouluissa, kirkoissa ja kulttuuritaloissa Kotkassa, Varkaudessa, Rautalammilla, Rautavaaralla, Torniossa ja Pyhäjoella.
Sibelius –duon iltakonsertissa kuultiin Jean Sibeliuksen (1865-1957) tunnetuimpia sävellyksiä, joista monet nyt ensimmäistä kertaa sovitettuina sellolle ja pianolle. Ohjelmassa oli mm. sello-piano sovitukset orkesterikappaleista Finlandia ja Valse triste, joitakin säveltäjän hienoimpia pianokappaleita sovitettuna sellolle pianolle (mm. Nocturno ja Romanssi op. 24 sekä Kuusi op. 75) sekä parhaat Sibeliuksen alkuperäiset sellosävellykset (mm. Romanssi F-duuri ja Malinconia).
Ainutlaatuisen värinsä konserttiin toi myös Viron kansallissäveltäjän, Heino Ellerin (1887-1970) sävellykset. Erityisen koskettava kappale oli konsertissa kuultu Ellerin orkesteriteos ”Kodumaine Viis” (Kotimaan laulu), joka kuultiin Finlandian tapaan ensimmäistä kertaa historiassa nyt sello-piano sovituksena. Taiteilijat myös kertoivat konsertissa mielenkiintoisia yksityiskohtia säveltäjistä ja konsertissa kuultavina olleista sävellyksistä ja avasivat näin ovea klassisen musiikin maailmaan myös konserteissa harvemmin käyville kuulijoille.
Konsertin taiteilijat, kuopiolaistaustainen sellotaiteilija Jussi Makkonen (
www.jussimakkonen.com) ja Tallinnasta lähtöisin oleva pianotaiteilija Rait Karm (
www.raitkarm.com) ovat myös levyttäneet Sibelius ohjelman kansainväliselle Naxos -levymerkille. Levy julkaistiin kansainvälisesti huhtikuussa 2008 ja on herättänyt runsaasti
huomiota eri puolilla maailmaa. Taiteilijoilla on työn alla myös levy virolaisesta musiikista, joka julkaistaan vuoden 2011 aikana.
Jussi Makkonen ja Rait Karm ovat konsertoineet viime vuosina menestyksekkäästi eri puolilla maailmaa. Vuosina 2007, 2008 ja 2009 duo konsertoi Yhdysvaltain länsi- ja itärannikon suurkaupungeissa loppuunmyydyille saleille sekä mm. Kreikassa, Tanskassa, Virossa ja Romaniassa. Toukokuussa 2009 taiteilijat konsertoivat Aasian kiertueellaan täysille saleille sekä miljoonille tv –katsojille. Konsertit Kuala Lumpurissa, Jakartalla, Manilassa, Hanoissa ja Hongkongissa saivat hyvin innostuneen vastaanoton. Vuonna 2010 konserttikiertueet vievät taiteilijat kotimaan lisäksi mm. Etelä-Amerikkaan ja Italiaan.
Helsingin Sanomat arvioi Sibelius-levyn 13.6.2008 sanoin: ”Jussi Makkosen sellismin herkkä laulavuus saa Sibeliuksen helmet hohtamaan kauniisti…” (Veijo Murtomäki/ HS)
Sibelius –duon yleisökonsertti konsertti pidettiin Kiuruveden kulttuuritalon Kiurusalissa. Konsertin järjesti Kiuruveden Musiikinystävät ry.
####################