TERVEHDYS MUSIIKIN YSTÄVÄT !!!

 

  TAPAHTUMAT        KUVAGALLERIA         VIDEOLEIKKEET      

  MUUSIKKOLOMAKE   HISTORIAA   AJANKOHTAISTA

 

Puheenjohtajan tiedotepalsta:

Helsingistä päin oleva porukka olisi tulossa 4.12. Kvartetin nimi on Four
Leaves ja kaikki neljä naista ovat musiikin ammattilaisia tai valmistumassa
musiikin ammattilaisiksi. Tämä kvartetti on lähtenyt Laurus-kuorosta eli
kaikki neljä ovat laulaneet/laulavat kyseisessä kuorossa. Jossain vaiheessa
tuli tarve pienyhmille pienempiä esiintymisiä varten, ja näin sai alkunsa
Four Leaves.

Tove on jutellut myös laurus-nuorisokuoron tulemisesta meille "Koko Laurus
kuoro on myös edelleen erittäin kiinnostunut esiintymisestä, mutta siitäkin
meidän pitää jutella milloin olisi sopiva ajankohta ja millä "formaatilla"
käynnin toteuttaisi (esim. leiri)." Leiri tarkoittaa että maksamme porukalle
yhteisyöpymisen jossain, esim. Hyvölänniemessä + ruoat + matkat.

Keskustelemme vielä kvartetin hinnasta. Varaamme alustavasti Kiurusalin.

Toinen juttu, josta oli puhe, on Juha Remeksen, Toven ja Ari Satomaan
konsertti Kiurusalissa. Ajankohdaksi he olivat päättäneet 25.9 la, klo
16.00. Kommentteja ko. ajankohtaan toivotaan ennen lopullisen sopimuksen
tekemistä Saatsin kanssa.

Kommentoithan tällä viikolla. Terv. Sisko Musiikinystävistä

Musiikinystävät kartoittavat kiuruvetisiä soittajia, laulajia, kevyen musiikin bändejä, klassisen musiikin kokoonpanoja, omia harrastelijasoittajia/laulajia/bändejä ja perustavat kotisivulle listan yhteystietoineen, josta porukkaa voi saada tapahtumiin. 

Sanallista ja kuvallista lisämateriaalia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen pentti.happo@hotmail.com tai tietenkin myös ÄäniRautaan (Torikatu 4) aivan missä muodossa tahansa. Yhteyttä voi ottaa myös puhelimitse numeroon 044 504 1712

 

Linkkejä:

Musiikinystävien Blogi

Rait Karm  ja  Jussi Makkonen  Sibelius Duo

ÄäniRauta Oy   Soittimia ja alan tarvikkeita

Duo Bardi    Kaksi miestä, kaksi kitaraa....

Kiuruveden Kirja ja Paperi  Nuotteja, nuottikirjoja, oppimateriaaleja yms.